Asiantuntijamme

Hilal Altun Kaymak sovellusasiantuntija
Hilal Altun Kaymak

Koulutustausta: Kanditutkinto Biomedical Engineering (2009) and maisteritutkinto (2017)

Kliininen työkokemus: 12 vuoden työkokemus terveydenhuollossa

Muu työtä tukeva osaaminen: Aktiivinen kuunteleminen, asiakaslähtöisyys, konfliktien ratkaisu, esitelmätaidot ja ongelmien ennaltaehkäisy.

Nykyinen työnkuva: Syngo kliininen sovellusasiantuntija

Milloin aloitit työt sovellusasiantuntijana?

Yli 10 vuotta sitten.

Parasta työssäsi?

Kaikista parasta työssäni on tieto siitä, että pystyn epäsuorasti antamaan arvokasta tukea potilalle terveydenhuollon ammattilaisten kautta.

Mikä koulutuksiin liittyvä tilanne on jäänyt erityisesti mieleesi?

Yhtenä päivänä sain puhelun CCC:ltä ja he kertoivat radiologin olevan linjalla ja tarvitsevan nopeasti apuani. Radiologilla oli haasteita arvioida leikkaussalissa odottavan potilaan maksan tilavuus. Olin juuri ajamassa kotiin, mutta ymmärsin tilanteen kiirellisyyden ja parkkeerasin autoni, avasin läppärini ja otin etäyhteyden hänen järjestelmäänsä. Autoin häntä ohjelmiston kanssa, jotta hän voisi arvioida tutkimuksen helposti. Arvioinnin jälkeen hän päätti, että potilas oli leikattavissa. Nopean asiakastuen tarjoamisen lisäksi tunsin ylpeyttä siitä, mitä pystyin tekemään - olin osana pelastamassa ihmisen hengen.

Terveiset kentälle:

Olen jatkossakin teidän tukenanne, tarjoten parasta mahdollista palvelua. 


Ilkka Jussila sovelluasiantuntija
Ilkka Jussila

Koulutustausta: Röntgenhoitaja (AMK), avoimen yliopiston opintoja, YAMK opiskelija.

Kliininen työkokemus: Olen toiminut 17 vuotta röntgenhoitajana yliopistosairaalassa ja yksityisessä sairaalassa.

Muu työtä tukeva osaaminen: Olen teknisesti orientoitunut röntgenhoitajan työssäni. Olen toiminut mm. MR-kouluttajana, laitevastaavana ja kehitystiimin vetäjänä.

Nykyinen työnkuva: Toimin Pacs- ja osin myös Syngo.via-ohjelmistojen kouluttajana ja ohjelmistotukena. Lisäksi toimin eri tuotteissa Customer Success Managerina ja projektipäällikkönä.

Milloin aloitit työt sovellusasiantuntijana?

Olen ollut töissä Siemens Healthineersilla yli 4 vuotta.

Parasta työssäsi?

Vaihtelevat työpäivät, asiakkaiden auttaminen.

Mikä koulutuksiin liittyvä tilanne on jäänyt erityisesti mieleesi?

Eräs Pacs-koulutus jäi erityisesti mieleen, kun kaikki koulutettavat olivat aiemmalta uraltani läheisiä työkavereita. Jännititin tätä etukäteen, mutta koulutus oli harvinaisen avoin ja rento.

Terveiset kentälle:

Kysykää rohkeasti asioita. Ei ole tyhmiä kysymyksiä!


Timo Karjalainen
Timo Karjalainen

Koulutustausta: Röntgenhoitaja (AMK)

Kliininen työkokemus: Röntgenhoitajana KYS Kuvantamiskeskuksessa 12 vuotta, vastuualueina TT-protokollat ja PET-TT. Myös kokemusta MRI- ja päivystyskuvantamisesta sekä TT-perusteet kurssin opettamisesta Savonia AMK:ssa.

Muu työtä tukeva osaaminen: Vahva englannin kielitaito sekä osaamista videokuvaamisesta ja editoimisesta. 

Nykyinen työnkuva: Tietokonetomografialaitteiden sovellusasiantuntija

Milloin aloitit nykyisessä tehtävässä?

Vuonna 2014.

Parasta työssäsi?

Todistaa ahaa-elämyksiä, nähdä kun koulutettavien ”lamppu syttyy”.

Mikä koulutuksiin liittyvä tilanne on jäänyt erityisesti mieleesi?

Virossa kouluttaessa on suomalaisen korvat usein punoittaneet paikallista kieltä kuunnellessa. Erityisesti mieleen on jäänyt, miten he sanovat, kun TT-kuvauksessa kädet jätetään vartalon vierelle: ”Käed kõrval”. No, eipä siinä, tästä sai hyvän, röntgenin huumoriin sopivan muistisäännön siihen, miten kädet oikeasti pitäisi vartalon TT-kuvauksessa asetella, jos niitä ei saa nostetuksi ylös.

Terveiset kentälle:

Tule avoimin mielin ja unohda fraasi: ”näin on aina tehty”.


Tina Konttila
Tina Konttila

Koulutustausta: Erikoistunut Uumajassa Sädehoitojen- ja isotooppitutkimuksen hoitajaksi

Kliininen työkokemus: Vuosien työkokemus sädehoidosta Uumajasta, Oslosta ja Freiburgista. Lisäksi 4,5 vuotta yksityisellä sektorilla isotooppiosastolla Freiburgissa.

Muu työtä tukeva osaaminen: Monipuolinen kielitaito: suomi, ruotsi, norja, saksa, englanti ja espanja

Nykyinen työnkuva: CTH/TT, PET/TT, gammakameroiden ja syngo.via-työaseman MI/CTH-sovellusten sovellusasiantuntija.

Milloin aloitit nykyisessä tehtävässä?

Aloitin työt sovellusasiantuntijana 1990-luvun lopussa.

Parasta työssäsi?

Monipuolisuus, tutustuminen mahtaviin asiakkaisiin ja auttavaiset kollegat. Tässä työssä pääsee aina oppimaan uutta.

Mikä koulutuksiin liittyvä tilanne on jäänyt erityisesti mieleesi?

Niitä on monta! Olin kouluttamassa viikon ihan uudella sädehoitoklinikalla Vitsebskssä. Viimeisenä päivänä oli sairaalan johtaja järjestänyt kunniakseni pitkät ja railakkaat juhlat, joiden jälkeen edessä olikin monen tunnin ajomatka Minskiin. Hauska, mutta raskas reissu, ja onneksi käytössä oli oma kuski!

Terveiset kentälle:

Mahdollistakaa käyttäjille aikaa osallistua koulutuksiin supistamalla tarpeen mukaan muuta toimintaa.


Lilli Lehtonen

Koulutustausta: Röntgenhoitaja (AMK), Tradenomi (YAMK) (SOTE-palveluiden ja -liiketoiminnan johtaminen)

Kliininen työkokemus: Työkokemus röntgenhoitajana yliopistollisessa sairaalassa (TYKS) 14 vuotta ja 4 vuotta yksityissektorilla. Lisäksi olen työskennellyt mobiilissa magneettikuvantamisyksikössä (magneettirekka). Erityisosaamisalueenani on pitkä kokemus magneettikuvantamisesta.

Muu työtä tukeva osaaminen: Puhun sujuvasti englantia ja ruotsia.

Nykyinen työnkuva: Magneettikuvantamisen sovellusasiantuntija.

Milloin aloitit nykyisessä tehtävässä?

Aloitin työssäni tammikuussa 2024.

Parasta työssäsi?

Monipuolinen työnkuva. Jatkuva kehittyminen ja oppiminen kollegoilta. Uusien ihmisten tapaaminen koulutusten aikana.

Mikä koulutuksiin liittyvä tilanne on jäänyt erityisesti mieleesi?

On hienoa työskennellä eri ammattiryhmiin kuuluvien ammattilaisten kanssa ja asiakkaiden vastaanotto on aina lämmin.

Terveiset kentälle:

 Muista, että oppiminen on prosessi, joka vie aikaa eikä kaikkea tarvitse oppia heti.


Anne-Mari Matula
Annemari Matula

Koulutustausta: Maisteritutkinto: Health Business Management (YAMK), röntgenhoitaja (AMK)

Nykyinen työnkuva: Ensisijainen tehtäväni on johtaa Akatemian tiimiä, joka koostuu loistavista diagnostisen kuvantamisen asiantuntijoista. Lisäksi vastaan diagnostisen kuvantamisen koulutuspalveluista sekä tarjonnasta niin Suomen kuin Baltian maiden osalta.

Milloin aloitit nykyisessä tehtävässä: Olen toiminut nykyisessä tehtävässäni vuoden 2024 alusta alkaen.

Parasta työssäsi?

Parasta työssäni on mahdollisuus vaikuttaa ja nähdä konkreettisesti, miten tiimi kasvaa ja kehittyy. On todella palkitsevaa auttaa asiantuntijoita hyödyntämään täysimääräisesti potentiaalinsa ja nähdä, miten heidän työnsä parantaa terveydenhuollon ammattilaisten osaamista ja potilaiden hoitotuloksia. Lisäksi on upeaa, että saan olla mukana kehittämässä innovatiivisia ratkaisuja ja edistämässä uusien teknologioiden käyttöä terveydenhuollon koulutuksessa ja kuvantamisessa.

Terveiset kentälle?

Koko Akatemian tiimimme haluamme kiittää teitä sitoutumisestanne ja kovasta työstänne terveydenhuollossa. Asiantuntemuksenne ja intohimonne ovat ratkaisevan tärkeitä potilaiden hyvinvoinnille. Tiimimme on tukemassa teitä uusilla koulutusmahdollisuuksilla ja innovatiivisilla ratkaisuilla, jotka auttavat teitä hyödyntämään Siemens Healthineers -teknologiaa parhaalla mahdollisella tavalla. Yhdessä voimme kehittää terveydenhuoltoa ja parantaa potilaan hoitokokemusta. Jatketaan yhteistyötä ja oppimista yhdessä!


Lassi Miettine, Siemens Healthineers Academy employee
Lassi Miettinen

Koulutustausta: Röntgenhoitaja (AMK), säteilyturvavastaavan lisäkoulutus

Kliininen työkokemus: 7 vuoden laaja-alainen röntgenhoitajan työkokemus 

Muu työtä tukeva osaaminen: Kokemusta myynnistä ja markkinoinnista lääketieteellistä kuvantamista tarjoavien yritysten parista. Paljon esiintymiskokemusta aiemmista töistä muun muassa vierailijaluennoitsijana.

Nykyinen työnkuva: Magneettikuvantamisen sovellusasiantuntija sekä myynti

Milloin aloitit nykyisessä tehtävässä?

Aloitin nykyisessä työssäni Siemens Healthineersillä alkusyksystä 2022.

Parasta työssäsi?

Erilaisten ihmisten kanssa työskentely. Pidän sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja yhteistyön voimasta.

Mikä koulutuksiin liittyvä tilanne on jäänyt erityisesti mieleesi?

Vielä toistaiseksi lyhyellä sovellusasiantuntijan taipaleellani ikimuistoisimpia hetkiä ovat olleet kaikkein varhaisimmat kohtaamiseni koulutettavien asiakkaideni kanssa.

Terveiset kentälle:

Motivointunut ja uusia asioita innokkaasti lähestyvä asiakas on aina ilo kohdata!


Minna Salo
Minna Salo

Koulutustausta: Röntgenhoitaja

Kliininen työkokemus: Meilahden angio-osastolla 12 vuotta jonka lisäksi päivystys-CT ja natiivikuvaukset.

Muu työtä tukeva osaaminen: Englannin kielitaito ja ”small talk” ruotsi. Kaupallinen koulutus ja terveydenhuollon hallinnollinen koulutus.

Nykyinen työnkuva: Angiorafialaitteiden sekä joidenkin natiivikuvantamislaitteiden sovellusasiantuntija

Milloin aloitit nykyisessä tehtävässä?

Aloitin työt sovellusasiantuntijana 2000-luvun alussa.

Parasta työssäsi?

Asiakkaat, kiinnostavat kliiniset tapaukset, uuden oppiminen, haasteet, hyvät laitteet ja työkaverit.

Mikä koulutuksiin liittyvä tilanne on jäänyt erityisesti mieleesi?

Näitä on kertynyt todella paljon, vaikea valita yhtä. Olin kouluttamassa Islannissa juuri tulivuoren purkauksen jälkeen ja minulle oli annettu sairaalan tiedot ja osoite. Ensimmäisenä koulutus päivänä tilasin taksin ja annoin saamani osoitteet. Minut vietiin Landspitaliin, marssin röntgenosastolle ja esittelin itseni reippaasti. Vastaanotto oli lämmin ja minut vietiin laitteelle, joka oli eri toimittajan CT-laite. Hetken huokailin ja hikoilin, kunnes sain selville että minut oli tuotu väärään sairaalaan. Taas taksi alle ja oikeaan paikkaan. Kyllä näissä hommissa sattuu ja tapahtuu.

Terveiset kentälle:

Osallistu koulutuksiin avoimin mielin ja innokkaana oppimaan uutta. On tärkeää, että koulutettaville annetaan rauha ja aikaa osallistua koulutukseen.


Veera Salopää
Veera Salopää

Koulutustausta: Röntgenhoitaja (AMK), Dataosaaminen ja tekoäly (YAMK)

Kliininen työkokemus: Työskentelin röntgenhoitajana yksityisellä sektorilla noin 4 vuotta.

Muu työtä tukeva osaaminen: Järjestelmällisyys ja paneutuminen yksityiskohtiin.

Nykyinen työnkuva: Toimin Akatemian koulutuskoordinaattorina. Koordinoin koulutuksia Suomessa ja Baltian maissa ja hoidan koulutusten taustalla juoksevia asioita sekä koulutustapahtumien järjestelyjä.

Milloin aloitit työt koulutuskoordinaattorina?

Aloitin työt joulukuussa 2023.

Parasta työssäsi?

Parasta on hyvät työkaverit! Lisäksi työnkuvan monipuolisuus sekä se, että saa olla töissä erittäin mielenkiintoisella ja tärkeällä alalla.

Terveiset kentälle:

Koulutukseen on tärkeä panostaa, jotta laitteista ja ohjelmistoista saa kaiken mahdollisen hyödyn irti.


Otso Suokas
Otso Suokas

Koulutustausta: Röntgenhoitaja (AMK)

Kliininen työkokemus: HUS Meilahden sairaalassa 11 vuotta ja yksityisellä sektorilla 3 vuotta.

Muu työtä tukeva osaaminen: Hyvä englannin kielitaito

Nykyinen työnkuva: Magneettikuvantamisen sovellusasiantuntija

Milloin aloitit nykyisessä tehtävässä?

Aloitin vuonna 2018.

Parasta työssäsi?

Tiedon jakaminen sekä koulutettavien ja oman ammattitaidon kehittäminen.

Mikä koulutukseen liittyvä tilanne on jäänyt mieleesi?

Parhaita ovat aina ne hetket, kun pitkän koulutuksen päätteeksi laitteen käyttäjät pääsevät hyödyntämään opittuja asioita käytännössä ja saavat laitteen ominaisuudet tukemaan ja tehostamaan käytännön työtä.

Terveiset kentälle:

Tulevaan koulutukseen kannattaa panostaa, jotta käyttäjillä olisi mahdollisimman hyvät valmiudet laitteen turvalliseen ja tehokkaaseen käyttöön heti koulutuksen jälkeen.


Anna Vatanen
Anna Vatanen

Koulutustausta: Röntgenhoitaja (AMK)

Kliininen työkokemus: Röntgenhoitajana Yliopistollisessa sairaalassa 5 vuotta, erikoisosaamisena angiografiatutkimukset. C-kaarien pääkäyttäjänä toimiminen.

Muu työtä tukeva osaaminen: Sujuva englannin kielitaito

Nykyinen työnkuva: Natiivikuvauslaitteiden, C-kaarien ja angiografialaitteiden sovellusasiantuntija

Milloin aloitit nykyisessä tehtävässä?

Aloitin työssäni syksyllä 2019.

Parasta työssäsi?

Ihmiset. Tuotteidemme käyttäjät ovat oman alansa huippuosaajia ja omassa työssäni arvostan erityisesti sitä, että kentällä ollessani pääsen samalla myös itse oppimaan asiakkailtamme. 

Mikä koulutuksiin liittyvä tilanne on jäänyt erityisesti mieleesi?

Suomenkin kokoisessa maassa samoja asioita tehdään hieman eri tavoin. Muistan ikuisesti, miten juuri aloitettuani nykyisessä työssäni olin kollegani mukana natiivilaitteen käyttöönottokoulutuksessa, enkä ollut aiemmin ikinä kuullutkaan Putkosen projektiosta, koska kyseistä projektiota ei kuvattu siellä, missä olin röntgenhoitajana. Vaan senpä jälkeen Putkonenkin oli tuttu juttu!

Terveiset kentälle:

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Erityisesti kertauskoulutusten kohdalla vastaanotan aina mielellään jo etukäteenkin toiveita tulevalle koulutukselle, jotta saadaan yhteisistä koulutuspäivistä mahdollisimman paljon irti.